Aamu metsällä

Tiivistelmä: Kertomus syksyisen aamun vastaanottamisesta yksin luonnon keskellä, aivan pimeästä hämärän läpi päivänvaloon saakka. Tällä kertaa osana linnustusretkeä, mutta ilman erityisiä metsästysaktiviteetteja.

Tapahtui 13.9.2022

Ei nimi tarinaa pahenna


Tarinan nimen pitäisi paremminkin olla ”Aamu metsässä”, sillä nimenomaan sellaiseen liittyvistä kokemuksista kertoa haluan. Mutta Suomen kielen adessiivimuodon silti valitsin, koska metsänkäyntiin tuo kyseinen aamukokemukseni kuitenkin liittyi.

Tämän retken ja kokemuksen raamit


Metsäkanalintujen (metso, teeri, pyy) metsästyskauden alkujaksolla olin taas valtion Virtain metsästysalueilla. Ensimmäiset kolme päivää mukana superkokeneen kolmen hengen seurueen neljäntenä pyöränä, jo neljättä vuotta putkeen. Ne päivät ovat aina melkoisen intensiivisiä, koska paikallinen oppaamme tuntee metsät sekä niiden eläimet ja onnistuu aina viemään meidät sinne, missä lintuja oikeasti elelee. Noista päivistä ei sen vuoksi pääse koskaan tylsiä muodostumaan, vaan touhua riittää ja tilanteitakin syntyy. Ja kun herrat sattuvat myös pitkän kokemuksensa kautta olemaan taitavia haulikon käyttäjiä, niin kokonaan saaliittomat päivät ovat aika harvinaisia, vaikkei edes koiraa mukana ole.


Minulle tuo on niin mahtavaa oppimista, ettei sellaista voi edes rahalla ostaa! Aika väsyttävää samalla kuitenkin myös. Kas kun meikäläinen on reippaana eräjormana päätynyt siksi ryhmän jäseneksi, jonka paikallisoppaamme Seppo aina laittaa kävelemään pisimmät metsälenkit. Ja kaikki mahdollinen ”vapaa-aika” menee tietysti metsästysseuran majalla yhteisen sosiaalisen elämän merkeissä.

Kaikesta hienosta pitää vissiin aina maksaa joku hinta?


Hyvin vaiheikkaat ja opettavaiset ne kolme päivää taas kerran olivat. Ainoana haittapuolena manittakoon hirvikärpästen määrät, jotka turhan usein alkoivat suorastaan käydä hermoille. Esimerkiksi niin, ettei kertakaikkiaan enää viitsinyt jatkaa jotain linnunetsintää, kun hirvikärpäsiä alkoi olla tukassa, niskassa, parrassa, korvissa, sekä lukemattomissa paikoissa vaatteiden sisässä. Ja niin, että hyväkin linnun lähdön tilanne jäi peräti yrittämättä, koska toisella kädellä oli pakko juuri silloin kaivaa kärpäsiä pois vaikka suupielistä.

Ajatus varhaisesta aamusessiosta


Minulla kun oli tänä vuonna peräti kausilupa noille valtion Virtain alueille, jäin sitten vielä jatkamaan metsänkäyntiharrastuksia sinne ihan itsekseni. Tietäen sen touhun olevan paljonkin erilaista, kuin porukan kanssa harjoitettu. Rauhallista ja puhtaasti omien aikataulujen mukaan toteutuvaa. Seppo oli ehdottanut, että menisin jonain aamuna hyvin varhan katsomaan jonkun hakkuuaukean reunalta paikan, minne asettuisin kyttäämään mahdollisesti puiden latvuksiin laulamaan nousevia lintuja. Moinen kannattaisi sitten toteuttaa hyvissä ajoin ennen kuin ne linnut sinne mahdollisesti yöuniltaan nousevat, sillä sen jälkeen ne huomaavat kaiken liikkeen jo kaukaa.

Paikka ja leiri


Niinpä tiistaiaamuna kännykkä pirahteli kello 04:00 ja hiippari nousi mahdollisimman hiljaisesti nauttimaan aamiaista, jottei muita herättäisi. Kaikki varusteet sekä eväät oli jo illalla pakattu valmiiksi ja autoonkin kuljetettu. Puoli viideltä lähdin pimeässä ajelemaan kohti valitsemaani paikkaa, lähellä yhden metsäautotien päätä. Minulle hyvin tuttu paikka ja alue jo useilta aiemmilta kausilta ja jopa leiripaikkana yhdellä myöhäissyksyn retkellä toiminut. Pieni tarina sen retken tiimoilta löytyy tämän linkin takaa ”Haasteellinen nuotion sytytys”.


Pelipaikoilla olin viiden maissa, ryhtyen etsimään sopivinta kyttäyspaikkaa sieltä noin 200 x 200 metrin kokoisen ja jo 10-15 vuotta vanhan hakkuuaukion reunalta. Otsavalon kanssa sitä piti tuohon aikaan haeskella. Sellaiseksi löytyi yhden tuulenkaataman männyn runko ja sen pystyyn noussut juurakko, joka tarjosi sekä näkösuojaa aukiolle päin, että tuen kiväärille. Siihen asettuminen ei montaa hetkeä ottanut. Tosin jo viiden minuutin paikoilleen rauhoittuminen opetti, että ilmanala oli pitkään istumiseen kovin raikas. Vaikka lämpötila oli noin 8 astetta, oli yön aikana virinnyt melko napakka etelätuuli, joka puhalteni siihen suoraan aukion yli. Niinpä mies veti pivipussin (Fjellduken) päälleen, asettui istumaan kahden pefletin päälle siihen männyn rungolle ja pujotti kätensä uslos pussista mahdollisia instrumenttien käyttötilanteita varten.

Syysaamun sereeninen vastaanotto


Siihen oli sitten aivan ihana rauhoittua seurailemaan aamun aukeamista siellä metsien keskellä! Eristetyn, lämpöä heijastavan ja täysin tuulen pitävän ”taukoleirin” suojassa oli täydellisen lämmintä ja mukavaa. Alkuun ei ympäristöstä nähnyt oikeastaan muuta, kuin aukion toisen reunan metsän latvuston silhuetin hiljalleen vaalenevaa taivaanrantaa vasten. Äänimaailma koostui pelkästään tuulen huminasta, jota rauhoittavampaa ei ainakaan allekirjoittanut tiedä olemassa olevan! Toiset aamukahvitkin olisivat siellä pivipussin sisällä mukavasti maistuneet, mutta sellaista luksusta en ollut mukaan ottanut. Kun termospullo oli jäänyt kotiin. Mutta raikas vesi oli myös hyvää.


Hämäryyden vähitellen vaalentuessa, tarkistelin etäisyyksiä sekä metsän reunaan, että muutamiin puuryhmiin sitä lähempänä. Ihan vaan, jotta ne olisivat selvät siinä tilanteessa, jos joku iso lintu jonnekin sinne päätyisi aamulla lennähtämään. Kiikarilla katselin myös metsän reunan puiden latvoja, missä paljas silmä aina silloin tällöin luuli jonkun tumman linnun silhuetin havaitsevansa.


Vääriksi ne kaikki arvelut aina osoittautuivat. Tuulinen aamu valkeni koko ajan lisää ja tutut maisemat avautuivat kokonaan näkösälle. Omien muutamien vuosien kokemusteni perusteella osasin arvella, etteivät ne linnut näin tuulisella kelillä viitsisi ollenkaan aamulauluilleen noustakaan, koskeivät ne laulut oikein minnekään kantaisi. Tämän vallan hyvin tiedostaen minä en kuitenkaan meinannut millään raaskia tuota syysaamun vastaanottamisen sessiotani lopettaa, sillä niin ihastuttavaa se oli!

Hienoin hetki kirjallisesti talteen


Vasta puoli yhdeksältä sitten lopulta kömmin ylös minileiristäni, kannoin varusteet autoon ja lähdin viettämään loppua metsästyspäivää perinteisellä tavalla, haulikon kanssa kallioita, kankaita ja metsämaita kulkien. Sekä hirvikärpästen hyökkäyksistä aina välillä autossa toipuen. Vaikka yhtä ja toista muutakin tuon koko metsästysretken aikana tapahtui, tämä yksittäinen kokemus tallentui kaikkien hienoimpana minun mieleeni!

–Kari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s