Tiivistelmä: Tietynlaisten retkeilyvarusteiden himokäyttäjien yön yli kestänyt kokoontumisajo Porkkalan rannoilla. Todistaen jälleen kerran myös sen, miten tosi lyhytkin retki ulkona hyvien kavereiden kesken voi irroittaa ihmisen arjesta melkein kuin kolmen päivän vaellus!
Tapahtui 4.11.2022
Mikä kumman pivi?
Jos ja kun monikaan tämän jutun lukijoista ei vielä tiedä mikä onkaan mokoma pivi, avaan tuon termin tähän niin lyhyesti kuin osaan:
Sana tulee alunperin Ranskan kielestä ja sitten Englannin kielen kautta. Bivouac Sac => Bivvy Bag => Pivipussi. Kyse on sellaisista suojavaatteista, joiden kanssa vuorikiipeilijät voivat säilyä vuorokausikaupalla hengissä korkeilla seinämillä, sissit ja muut erikoismiehet pärjätä omillaan kaikissa paikoissa ja säissä, sekä pelastuspalvelun ammattilaiset suojata loukkaantuneita jäähtymiseltä odotusten ja hankalien maastokuljetusten aikana. Noista erikoiskäytöistä ne ovat sitten pikkuhiljaa levinneet myös metsästäjien, retkeilijöiden ja muiden ulkona liikkuvien moninaiseen käyttöön.
Jos aihepiiri sattuu enemmin kiinnostamaan, niin kannustan tutkimaan Lähierä-blogin kategoriaa Herttuan tarinat, minne meikäläinen on pyrkinyt kokoamaan omia erilaisia kokemuksiaan noiden mainioiden varusteiden käytöstä usemman vuosikymmenen aikana. Tässä linkki tuon kategorianensimmäiseen intro-osaan: Herttuan tarinat #0 – Tausta.
Kolme alan harrastajaa
Kovin laajojen metsästys-, retkeilijä- ja ulkoilijapiirien tietoisuudessa nuo mainiot varusteet eivät vieläkään ainakaan täällä Suomenmaassa ole, mutta meikäläisen lähipiirissä niitä alkaa kuitenkin jostain kumman syystä olla oikein laajastikin käytössä :-). Niinpä olemme parin kolmen kaikkein aktiivisimman ja intohimoisimman asian harrastajan kesken perustaneet pikkuisen keskusteluryhmän, missä keskenämme tämän aihepiirin kokemuksiamme jaamme.
Harri ja Malkus ovat nuo kaksi veijaria nimiltään ja minun tieni on mukavasti ristennyt heidän kummankin kanssa aika tiuhaan menneinä vuosina. Retkeilyn, vaelluksen, polkupyöräilyn ja metsänkäynnin rintamilla pääosin. Nyt oli kuitenkin edellisistä kohtaamisista kulunut ties kuinka kauan, erinäisten syiden johdosta. Lisäksi minä olin yrittänyt saada junailtua aivan yhteistä kokoontumista piviteeman ympärille jo mielestäni noin kahden vuoden ajan. Lopulta saatiin kuin saatiinkin sitten sellainen tapaaminen kaikkien kalentereihin sovittua joskus syyskuussa. Kaikille osallisille jo kovin tutulla FNE-periaatteella. Friday Nite Escape = Perjantaina metsään töiden jälkeen ja takaisin kotiin lauantaina puoliksi päivin.
Tiedustelijan edesottamuksia
Meikä pääsi irti muista askareista perjantaina jo kello kahdelta ja ajelin sitten tuttuakin tutumman Porkkalan Vetokannaksen eteleläisemmän keittokatoksen lähelle noin kolmen maissa. Tiedustelijan roolissa siis, katsastamaan mm. onko paikalla polttopuita, sahaa ja kirvestä.
Kovin häävisti eivät meikäläisen tiedustelutehtävät kyllä liikkeelle lähteneet, sillä nähtyäni jonkunlaisen pienen pokasahan roikkumassa puuvajan sisäseinällä, menin kokeilemaan sen terävyyttä peukaloni syrjällä. Ihan mahdottoman kevyesti vaan, tietenkin. Mutta se sahapa olikin viritetty sinne seinällä jotenkin kuin joku hiirenloukku, niin että putosi siitä herkimmästäkin kosketuksesta, vetäisten samalla sitten kunnon viillon vasemman peukaloni syrjään. Verta imeskellen sitten etsimään laastaria repusta ja lopulta auton ensiapulaukusta – jonka joku onneton tunari oli näköjään jättänyt autoon palauttamatta jonkun kuljetusprojektin yhteydessä! Niinpä tiedustelutoimet jatkuivat sitten vaan peukalon syrjää imeskellen.
Kuivan tuntuisia metrihalkoja siellä riitti, mutta talon kirveen oli joku vieras ilmeisesti omakseen ottanut. Niinpä viestin myöhemmin saapuville, että kirves mukaan. Sitten pääsin pystyttämään kevyen laavun omien tavaroitteni tukikohdaksi ja mahdolliseksi yösijaksikin keittokatoksen lähistölle. Paljon sahan terän testaamista paremmin ei tuokaan nyt sujunut. Ensin vaikutti siltä, että narut olivat jonnekin hävinneet – ennenkuin ne löytyivät kiilapussin pohjalta. Tuota Jahti-merkkistä laavua olin viimeksi käyttänyt vissiin noin kymmenen vuotta sitten ja vähän niinkuin kantapään kautta piti sen pystytys nyt taas opetella.
Rendezvous
Kohta saapuikin Harrin autokunta paikalle. Mukana myös hänen kumppaninsa Taku, sekä vielä Jussi, uusi tuttavuus meikäläiselle. Heikäläiset menivät laittamaan leirejään rantakalliolle ja minä puolestani tekemään tulia keittokatoksen takkaan. Ne ovatkin yksiä meikäläisen mielipuuhia ja onnistuvat siksi myös aina, haasteellisemmissakin olosuhteissa. Nyt se oli helppoa kuin heinän teko, kun sain Jussin paikalle tuomalla kirveellä vielä sujautettua yhden koivuklapin pilkkeiksi.
Hämärän jo laskeuduttua saapuivat paikalle myös Malkus ja Topi-tolleri. Kuumaa vettä oli kattilallinen sopivasti valmiina ja minä tekaisin kaikille mukilliset haltiajuomaa (Miruvoir) sen kunniaksi, että lopultakin olimme yhdessä tulille päässeet.
Illan istuntaa ja evästelyä
Mitään sen kummallisempaa ohjelmaa ei meillä sitten ollutkaan, kuin istuskelua vanhassa, klassisessa keittokatoksessa, takkatulen ääressä. Jutunjuurista ei pulaa ollut ja taisivat ne liki poikkeuksetta liittyä luonnon tai retkeilyn rintamille. Marraskuun alun sää suorastaan helli meitä nyt, tuolla tavallisesti tuulisella ja kylmällä paikalla, aavan meren rannalla. Ilman lämpötila oli illalla jossain viiden asteen kieppeillä ja kun tuulen suunta sattui nyt olemaan jostain kaakon puolelta, oli Vetokannaksen tulipaikalla oikeastaan täysin tyyntä. Porkkalanniemen kärki metsineen ja korkeine kallioineen suojasi tuulelta niin täydellisesti.
Puita kävi itse kukin vuorollaan pätkimässä puuvajan vieressä, tiukasti puoltavalla sahalla ja lyömässä ne myös vähän pienemmiksi klapeiksi, jotka pienehkössä takassa parhaiten palavat. Vaikkei tuommoinen takka nyt aivan mahdottomasti lämmitä, kyllä se tulen ääressä istuminen vaan niin täydellisen hienoa on! Maailman paras paikka mukaville keskusteluille.
Erilaista ruokailuakin harrasteltiin siinä illan mittaan. Toisilla oli hienommat ja moninaisemmat eväsaineet, toisilla vain makkaraa ja ruisleipiä. Meikäläisen makkarat sentään vähän erityisempiä tällä kertaa, pakasteesta kaivettu vihoviimeinen superluomu peuraryynimakkarapaketti. Topihan nyt mieluusti kärkkyy ihan kaikkiakin retkeilijöiden eväitä, mutta kyllä peuraryynärin tuoksu sentään kiihdytti reippaan metsäkoiran aivan erityiseen intoon.
Aika hävisi olemasta!
Tuollaisissa ympyröissä aika muuttuu merkityksettömäksi asiaksi. Semmoisesta ihmisen elämää melkein aina hallitsevasta suureesta ei ole mitään hajua – eikä sitä hajua myöskään kaipaa! Tarja, Harri ja Jussi osasivat kumminkin vetäytyä yöpuulle, ymmärtääkseni joskus ennen puolta yötä. Minä, Malkus ja Topi jatkoimme jutusteluamme vielä jonkun matkaa aamuyön puolelle ja sille ei mitään mahdettu, että tulevan Lapin talvivaelluksen suunnitteluun lopulta päädyttiin. Sen samaisen, jonka Venäjän hyökkäys Ukrainaan viime talvena perui. Kyllä Topikin keskusteluihin osallistui aina silloin tällöin. Haukahdellen luultavimmin havainnoilleen jossain lähimetsissä liikkuvista eläimistä.
Lungia aamun viettoa
Lauantaiaamuna ei kenelläkään ollut mitään kiirettä nousemiseen ja olisiko ollut joskus puoli yhdeksän maissa, kun omanlaistaan koiranunta aina nukkuva eräinsinööri alkoi askelten ääniä leirin piiristä kuulemaan. Kömpi hän sitten myös ylös avolaavustansa ja tulen tekohon taas ryhtyi. Yhtä leppoisaa ja kiireetöntä oli aamupäivän tuntien vietto, kuin oli iltakin ollut.
Pivipuintia kerrakseen
Pivipeitteet ja -pussit eivät tässä pivikerhon kokoontumisajossa nousseetkaan ihan niin merkittävään rooliin, kuin joskus toisaalla. Johtuen vain tuosta liki täydellisen tuulettomasta ja leppeästä säästä. Monenlaisia keskusteluita niihin liittyvien kokemusten ympärillä tietenkin käytiin ja suurempi osa retkueesta myös niiden sisässä yöpyi, tavoilla ja toisilla. Muita ulkoilijoita alkoi kulkea katoksen ohi lisää ja lisää aamupäivän edetessä. Yhdestä pariskunnasta tekee mieli vallan kertoa, koska se niin mainiosti osui suoraan tuon kokoontumisemme ydinasiaan.
Olivat kävelleet jossain rannan tuntumassa ja ihmetelleet siellä olevaa leiriä. Kaveri tuli laavulle kysäisemään, että Jervenhän se siellä taitaa omanlaisenaan majoitteena puiden välissä olla? Asia hänelle vahvistettiin varmaan ainakin kolmesta suusta ja kerrottiin samalla vierailijoille heidän osuneenkin nyt perin hyvään paikkaan kyselemään pivipusseista :-). Niinpä sitten varmasti ainakin seuraava puolituntinen käytettiin siellä rantakallioleiripaikalla erilaisista norjalaisen Fjelldukenin malleista ja käyttökokemuksista keskustellen.
Eikun uudelleen joskus kevättalvella!
–Kari
Lähierä™ 
[…] Siitä se sitten lähti. Harri ja Tarja retkeilevät sinänsä niin tavattoman tiheään ja paljon, etten minä heitä tavata ehdi kuin korkeintaan 1/50 –osalla heidän keikoistaan. Joskus ajattelin, että hehän ovat yhtä innokkaita kuin itse olin joskus. Kunnes huomasin olevani väärässä. En minä mihinkään tuollaiseen vauhtiin ole koskaan kyennyt! Mutta silloin ja tällöin olemme sentään onnistuneet sopimaan jotain paikkoja ja aikoja, missä olemme päässeet yhdessäkin iltaa tulien ääressä istumaan ja erityisesti retkeilyyn liittyvistä asioista turisemaan. Tässä linkit vaikka pariin sellaiseen, mistä olen tarinatkin joskus kirjoittanut ja julkaissut. ”Tarpit tanaan” ja ”Pivijengin syyskokoontuminen Porkkalassa”. […]
TykkääTykkää