Retriitti

Tiivistelmä: Kuvaus yhden eräinsinöörin melkein elämän mittaisesta yhteiselosta syrjäisen ja rauhallisen erämökin kanssa. Siitä, miten mökille yksin vetäytyminen nimenomaan pimeinä, märkinä ja kylminä vuodenaikoina on muodostunut sellaiseksi pyhiinvaellukseksi, joka puhdistaa pään ja auttaa keskittymään.

dsc06123

 

 

Viimeisin retriitti 22.11.2018

 

Minulla on jo ainakin kahden vuosikymmenen ajan ollut yksi sellainen rituaali, jota olen käyttänyt noin pariin tarkoitukseen. Rauhoittumiseen ja ajatusten selkiinnyttämiseen, sekä keskittymistä vaativien tehtävien suorittamiseen. Se on vetäytyminen yksin vanhempieni vanhalle mökille Sammattiin. En pysty varmasti muistamaan, miten ja milloin tällainen retriitti on pikkuhiljaa päässyt syntymään, mutta aika hitsin kaukana takana päin ne syntyhistoriat ovat.

 

dsc06108
Tämän kapistuksen arvon ja hienouden ymmärtää ainakin paljon ulkona oleva ihminen.

 

Paikka

Kyseessä on perinteinen suomalainen kesämökki. Sellainen, missä ei ole sähköä, eikä muitakaan nykyaikaisen urbaanielämän peruselementtejä, kuten sisävessaa ja kaikkiin suuntiin juoksevia eri lämpöisiä vesiä. Mökki sijaitsee yhden kauniin eteläsuomalaisen järven rannalla, missä on ainoastaan muita samanlaisia mökkejä. Tai oikeasti hyvin monenlaisia erilaisia mökkejä, jotka melkein kaikki ovat perusluonteeltaan samanlaisia. No, jotkut niistä sentään sähköverkon piirissä.

Tämä mökki on joka tapauksessa sellainen yksinkertaisten perusasioiden kanssa varusteltu hirsikämppä, missä on kolmen sängyn, pöydän, penkkien ja pienen keittonurkkauksen lisäksi kamiina ja kaasuhella. Aurinkopaneelin syöttämä akku ja siihen kytketyt valot ovat pisimmälle nykymukavuuksien suuntaan menevä asia, joka tietysti tarjoaa mainiot eväät erilaisille nykyajan instrumenteille, jos ja kun sellaisia joku haluaa joskus käyttää sekä latailla. Mökki sijaitsee Sammatissa, kauniin ja hyvin rauhallisen järven rannalla.

dsc06123
Pimenevän illan rauhaa Valkjärven rannalla.

 

Varhaisia selkiintymisen kokemuksia

Tämä vanhempieni 60-luvulla rakentama mökki on minulle tietysti tuttu ja rakas niillä perinteisilläkin tavoilla, koska täällä on vietetty lapsuuden ja vähän nuoruudenkin hienoja kesiä oman perheen piirissä ja kavereidenkin kanssa. Niitä kultaisia nuoruusmuistoja. Mutta sitten myöhempinä aikoina tämä erämökki on pikkuhiljaa päätynyt meikäläiselle myös eräänlaiseksi pyhiinvaelluskohteeksi. Paikaksi, minne koetan välillä päästä rauhoittumaan, pois välillä kovin kiireiseltä tuntuvan nykyelämän keskeltä. Askaroimaan vain kaikkein yksinkertaisimpien perusasioiden äärellä, kuten lämmitys, puiden tekeminen ja kantaminen, simppelit ruuanlaitot ja kahvittelut, sekä saunominen säkkipimeän illan sisässä. Jostain syystä sellaisen rauhoittumisen keskellä sitten ajatukset myös aina selkiintyvät ja vaikkei mitään ole tietoisesti ajatellut, joku vaan pääkopassa jotain järjestelee. Niin, että pikkuhiljaa esimerkiksi haasteellisiin kokonaisuuksiin syntyy jotain uudenlaista, kauempaa katselevaa näkökulmaa.

 

20181125_130944
Kaislat loistavat vielä keltaisina jäätyneen järven pinnan päällä.

 

Vuodenajat

Minulle tällainen konsepti toimii oikein hyvin vissiin mihin tahansa aikaan vuodesta. Jostain syystä kaikkein eniten olen moisia päätynyt kuitenkin harrastamaan syyskaudella. Tämä sovellettuna termin nykyisellä, laajalla, eteläsuomalaisella skaalalla. Eli esimerkiksi elokuusta joulukuuhun. Tai joskus vielä tammikuuhunkin. Tosin ihan oikea talvi lumineen ja pakkasineen on myös mitä parasta retritoinnin aikaa, sillä silloin mökin oma lämpöpiiri tuntuu yhä vieläkin ystävällisemmältä, jos mahdollista.

 

dsc06121
Kamiinan palokaasut eivät still-kuvassa edes näy!

 

Erilaisia virkistymisen elementtejä

Kuten tiivistelmässäkin tuli jo mainittua, varsinaisen retriitin ilot ja hyödyt minä saan irti vain yksin ollessani. Vain silloin tapahtuvat vahvimmin ne yksinkertaisten perusasioiden ääreen rauhoittumiset, jotka mieltä puhdistavat ja keskittymiskykyä parantavat. Aivan fantastisen upeita hetkiä ja kokemuksia saa tietysti sitten jonkun toisen tai toisten kanssa yhdessä! Nekin virkistävät ihmistä hullun lailla, mutta silloin on kuitenkin kyse ainakin osittain toisenlaisista virkistyksen elementeistä, kuin yksin ollessa.

Usein otan tällaisiin puhdistumisrituaaleihin mukaan myös pienet retket ulkona luonnossa. Vaikka vaan pikkuiset samoilut Valkjärven niemen minulle tuttuakin tutummilla ”metsämailla”. Lainausmerkkejä on tuossa melkein pakko käyttää, sillä aikanaan suoranaisen ikimetsän peittämät maat ovat menneiden vuosien myötä parturoidut ja harvennetut vallan toisenlaisiksi. Nyt kun ei missään ole enää pystyssä ainuttakaan vanhaa ja suurta puuta, ei sellaisia dramaattisia muutoksia ole enää odotettavissa. Mutta maastot kyllä muuttuvat aikamoisella vauhdilla, uusien kasvuvaiheiden ja harvennusten myötä.

Joskus olen kierrellyt pidempiäkin lenkkejä, kuten koko järven ympäri. Sulaan aikaan maata pitkin ja talvella jäitä myöten. Jälkimmäisten hienoin inkarnaatio on tapahtunut myöhään kevättalvella, jäiden ollessa jo heikot ja jännittävät. Silloin toki kuljin pukeutuneena aivan täysiveriseen sukeltajan kuivapukuun, paksuine eristeineen sen alla. Ja minulla oli kaulallani tietysti myös jäänaskalit, sekä vesitiiviisti pakattu maapallon tärkein turvallisuus- ja ensiapuväline, matkapuhelin. Melkein pettynyt olin, kun en sitten lopultakaan pudonnut jäihin yhtään kertaa.

Joskus olen tuonut mukanani maastopyöräni, jonka kanssa on sitten ollut hieno käydä laajemmillakin tutkimusretkillä Sammatin maastoissa. Sillä ajaenkin olen täällä aika monta kertaa käynyt, mutta niihin keikkoihin en ole kyllä osannut tällaista retriittiä puhtaimmillaan yhdistää. Ehkä vielä semmoisenkin joskus opin?

Suorastaan kulturellejakin elementtejä mökin ympäristöön kuuluu, jos niin haluaa ajatella. Noista aspekteista olen kertonut artikkelissa ”Suomen suurinta vaeltajaa tervehtimässä”.

 

20181125_140943
Tiskaamo perinteisesti eteläterassin päädyssä, kelillä kuin kelillä.

 

Tarve ja käyttö löytyvät myös työelämän puolelta

Kiihkeiden työ- ja yrittäjävuosikymmenten aikana tuollainen pako normitodellisuudesta löysi sitten vielä uudenlaisia käyttötarkoituksia. En ole aivan varma, miten ja milloin tuollainen ahaa-elämys pääsi syntymään, mutta muistan ainakin seuraavia. Joskus pääomasijoitusmaailmassa toimiessani päädyttiin tekemään niin kutsuttuja Due Diligency -tarkastuksia joistain yrityksistä, jotka olivat jo edenneet erilaisissa syynäyksissä niin pitkälle, että niihin rahan sijoittamista ihan vakavasti harkittiin. Minun vastuullani oli silloin yritysten teknologian ja tuotteiden arvioiminen, suhteessa sen hetkiseen maailmaan ja kilpailijoihin, sekä myös tulevaisuuteen. Helppo nakki?

Noh, kun perinjuuriset läpikäynnit ja haastattelut oli tehty, viettäen monia päiviä itse yrityksessäkin, piti tietysti tiivistää kaikki ”paperille”. Ja sellainen tuntui välillä aikamoiselta vuorelta ylitettäväksi. Ei millään meinannut päästä sillä tavoin kiinni kaikkiin materiaaleihin, pystyä keskittymään niin kunnolla ja pitkään, että saisi kokonaiskuvat päähänsä muodostettua ja ne vielä tekstiksikin tiivistettyä.

Silloin otin ja lähdin hakemaan parempaa keskittymistä täältä. Ja se tepsi! Ensimmäisenä iltana sitä ei mitään vielä yrittänytkään, kunhan asettautui tähän rauhalliseen, pelkistettyyn olotilaan, söi, saunoi ja otti ehkä pari oluttakin. Seuraavana päivänä, rauhallisten, kiireettömien aamupalojen jälkeen, kun tarttui siihen vuoreen, niin sen muodoista alkoikin saada jo jotain hahmotelmia päähänsä. Parin päivän intensiivisten keskittymisen ja kirjoittamisen jaksojen jälkeen homma oli paketissa! Vielä sitä senkin jälkeen puunata täytyi ja käydä läpi kollegojen kanssa, mutta se ähkyvuori oli ylitetty.

Sama konsepti on sitten päätynyt käyttöön varmasti yhteensä monia kymmeniä kertoja varsinkin minun työ- ja yrittäjäelämäni aikana. Enkä ainakaan muista, että yhtä ainutta kertaa olisin täältä pois lähtenyt niin, etteivät keikalle asettamani toiveet olisi toteutuneet. Eiväthän ne odotukset tai tavoitteet ollenkaan aina ole niin selkeitä olleet, kuin yllä olevassa esimerkissä. Mutta ajatukset ja näkökulmat ovat joka tapauksessa selkiintyneet, mahdollinen stressi helpottanut ja hirmuisen usein on jotain saanut myös talteen raapustettua.

 

20181125_145417
Olemiset tulee aina tavalla tai toisella kirjata mökin lokikirjaan.

 

Viimeisin retriitti

Ajatus tämän tarinan kirjoittamiseen heräsi juuri äsken, lähetettyäni eräveli Vesalle lyhyen viestin pääsemisestäni tämän hienon retriittini ääreen. Hänen kun tiedän ymmärtävän asian merkitykset ja laajuudet ilman mitään selityksiä.

Tällaisen tilaisuuden aikaan saaminen on juuri tänä syyskautena ollut hyvin pitkässä puussa, erinäisten ihmisen elämään kuuluvien merkittävien asioiden järjestelyiden, sekä vallan itse aiheutettujenkin kiireiden  vuoksi. Mutta niin vaan sain sen lopulta onnistumaan, osana yhtä kuljetusprojektia. Torstaina kello kahden jälkeen parkkeerasin auton sekä peräkärryn Kupalon mökin pihalle. Säätila oli syksyisen harmaa, lämpötila nollan pinnassa ja pohjoisen suunnalta järven yli puhalteleva tuuli tuntui kerrassaan hyytävältä.

 

dsc06071
Syysharmaa Valkjärvi tervehtii tulijaa.

 

Kamiinan huuma!

Aivan ensimmäinen askare eräkämpälle kylminä vuodenaikoina tullessa on tietysti tulen laittaminen kamiinaan. Sen helpompaa ja nopeampaa se ei missään minulle ole kuin täällä, missä joka ikinen asiaan liittyvä hippunen on aina omissa tutuissa paikoissaan ja oikein varta vasten valmiiksi laitettuina kylmän kelin tulijaa varten. Tulitikut, sytykkeet, pienet puut ja suuremmat klapit. Ja taas pääsin oikein herkuttelemaan sillä fiiliksellä, mikä syntyy kun kamiina alkaa hohkata lämpöä. Jo aivan ensimmäisen kymmenen minuutin aikana tuntuu, kuin se hyytävä ulkomaailma olisi jäänyt vallan taakse – sinne ulos! Oikeasti tuvan lämpötila ei silloin vielä ole noussut varmaan monia asteen kymmenyksiäkään, mutta kokonaisuus vaan tuntuu vallan toiselta. Siihen ovat syinä ainakin tuulen jääminen sinne pihalle, kamiinan ihana säteilylämpö, sekä kaikki noihin liittyvät taikka liittymättömät psykologiset seikat. Kuten lukemattomien kokemusten myötä melkein selän alanikamiin asti tallentunut tieto siitä, miten hieno tuo tilanne onkaan. Miten tupa siitä nopeasti lämpenee ihan oikeasti, miten jo viisi astetta ulkoilmaa korkeampi lämpötila alkaa tuntua aivan luksukselta ja kuinka hieno, rauhallinen, yksinkertaisten perusasioiden äärellä oleminen ihmistä edessäpäin odottaa.

Toivon mahdollisimman monen ihmisen tietävän mistä yllä puhun!

 

20181124_173716
Tupa iltavalaistuksessaan, kamiina hohtaa lämpöä taustalla, ovensuussa.

 

Asettuminen taloksi

Kunnon pannukahvit keitin kamiinan päällä sillä aikaa, kun peruuttelin peräkärryä sopivaan paikkaan ja kannoin tavaroita sisään. Niitä kupillisia siinä tuvan pöydän ääressä parin pullansiivun kanssa nautiskellessani, pääsin taas kerran toteamaan myös nuo ylläkuvatut, hienot alkulämmityksen tuntemukset.

Sittenpä mökkiretriittini lähti etenemään aika lailla normaaleita uriaan, eli tekemättä juurikaan mitään vielä ensimmäisenä iltana. Jollei sellaiseksi nyt lasketa vaikkapa syyskauden viimeisen ja ainoankin viikonlopun vaelluksen suunnittelua puhelimessa yhden eräkamun kanssa.

Oikein tarkoituksellisen pitkä ja laiska aamu. Pissiherätyksen jälkeen tulet taas kamiinaan, vaikka tuvan pöydän tasolla oli yhä melkein 17 lämpöastetta. Ulkona kuitenkin tässä vaiheessa vuotta perin raa’alta tuntuva kahden asteen pakkaskeli. Mies takaisin lämpöisiin pehkuihin, nauttimaan täydellisestä aamun rauhasta, jota kamiinan kotoisa puhina vielä paransi!

Yhä vaan suorastaan laiskan rauhallisten aamukahvien jälkeen pikkuhiljaa joidenkin askareiden ääreen, vasta vähän ennen puolta päivää. Niitä ei nyt mennä edes jonkinlaisen kompaktiuden säilyttämisen vuoksi tässä tarinassa puimaan. Muuta kuin sen verran, että yksi päivän askareista oli tänne tuomani klapikuorman sijoittelu puuvajaan ja muihin valmiisiin jemmoihin, joissa vielä oli hiukan tilaa tai laajennusvaraa jäljellä.

 

dsc06075
Klapikuormaa laitetaan pikkuhiljaa talteen eri paikkoihin .

 

Hamsteri-geenit

Tässä on tietenkin pakko mainita se, että juuri polttopuiden kanssa askartelu on ainakin meikäläiselle yksi tämän maapallon terapeuttisimpia juttuja! Aivan kaikki niihin liittyvä toimii minulle erinomaisesti noin. Puiden kaataminen, karsiminen, pätkiminen millaisella tahansa sahalla, raahaaminen metsästä, halkominen, pinoaminen, pinosta puiden hakeminen, jne. Pienten oksienkin karsinta ja sytykepuiksi jalostaminen on minulle aivan rakasta puuhaa, minkä vuoksi tuollaisia pikkutikkujakin on meillä aina pinoissa siellä ja täällä. Niin kotona kuin mökillä – kuin missä tahansa, missä oleilemaan satun.

Puiden pinoaminen jemmaan tulevien huonojen säiden ja talven varalle sisältää vielä aivan omanlaisiaan, ainakin tällaisen perisuomalaisen (tarkkana termien kanssa tässä 😊) hiipparin sielua hoitavia elementtejä. Sellaisia, joita Veikko Huovinen niin herkullisella tavalla Hamsteri -romaanissaan aikanaan pureskeli. Tällä keikalla minulla on pyörimässä sellainen vähän outo asetelma, missä syön koko ajan kuormasta. Eli haen polttopuita suoraan peräkärrystä niin tupaan kamiinan ruuaksi, kuin saunaankin. Ja sitten jouten ollessani täyttelen pinoja vielä lisää. Vaikka hyvistä polttopuuvarastoista mukavaan tarpeeseen noutaminen on sekin vallan lystiä touhua, saa meikäläisen kaltainen hamsteri vielä jotain merkillistä lisätyydytystä tällaisesta touhusta. Varsinkin kun käyttöön valitaan tietysti vain kaikkia sellaisia pätkäpuita ja käkkyröitä, jotka huonosti pinoihin soveltuvat.

 

20181124_131005
Tuvan seinusta on yksi klassinen pinon paikka, silloin kun vaja on jo täynnä.

 

Syksy näyttää erilaisia kasvojaan

Ensin se näytti pohjoistuulen terästämää harmaata kylmyyttä, joka voi tietenkin tuntua ankealtakin jonkun mielestä. Mutta samalla se on kuitenkin ehkä juuri sitä kaikkein hienointa säätä erämökin ihanuuden korostumiseen! Sitten saatiin auringon kultaamia syyspäiviä, pakkasöineen. Viimeisen yön kuuden asteen pakkanen oli lopulta lannistanut syvän ja paljon lämpöä veteensä sitoneen Valkjärvenkin ohuen jääpeitteen alle. Lähiseudun matalammat järvet olivat antaneet periksi jo edellisten öiden pikkupakkasille.

Minulle tuo järven jäätyminen on jotenkin niin kuin kesän kuolema. Niin kauan, kun järvien vedet liplattavat, eletään yhä syksyä, kesäkauden jatkumoa. Ja vaikka ne vedet jo kylmiäkin ovat, niissä on kuitenkin vieläkin tallella niin paljon kesän niille luovuttamaa lämpöä, etteivät niihin edes pikku pakkaset pysty. Kaloillakin on yhä mahdollisuus käydä kurkistelemassa veden ja ilman jännittävää rajapintaa – vaikkeivät ne oikeasti taida sitä enää tehdäkään. Joka tapauksessa vesi sitoo itseensä nyt happea kalojen ja muiden vesielävien turvaksi talven varalle. Sen enemmin ja paremmin, mitä kylmempi vesi ja mitä pidempään syksy jatkuu. Mutta lopulta se kesäkauden vapaus on vaan sitten loppu.

Omilla tavoillaan perin hienoja nämä syksyn ja talven väliset voimistelut tietenkin myös ovat, ainakin tällaisille kuivan maan tallaajille! Järvien olemus muuttuu joksikin ihan toiseksi, samoin kuin maasto ja maisematkin vaihtavat vallan mallia lumipeitteen myötä. Ohoh! Nyt lipsahdin jo vähän liian pitkälle, lumesta ei tällä keikalla sentään vielä ole tietoa.

 

20181125_095454
Sitten oli järvi lopulta jäätynyt yöllä – kesäaika oli viimeinkin kokonaan ohi.

 

Onko pakko?

Helposti voi tulla mieleen kysymys, että jos on suorastaan asettanut tavoitteita tällaiselle keikalle, eikö moinen pilaa koko homman? Jos koko ajan mielessä taustalla väijyy ajatus, että täytyy saada jotain aikaan?

No ainakin minun ja juuri tämän retriitin kohdalla on helppo vastata, että ei pilaa. Ei vaikuta ollenkaan, yhtään millään tavalla. Ainakin minun aivoni pystyvät toimimaan niin, että menevät täysillä mukaan siihen lungisti ottamiseen, kiireettömyyteen ja pelkkien perusasioiden ääressä touhuamiseen. Sieltä voi sitten vähän myöhemmin aivan rauhassa ja ilman paineita lähteä vaan lähestymään sitä tai niitä asioita, joista haluaisi niskalenkin ottaa. Rento ote ja rauhoittumisen tuoma toisenlainen näkökulma vievät ainakin minut eteenpäin kuin itsestään, ilman minkäänlaista pakonomaista vääntämistä.

Ehkä minua nykyään auttavat myös lukemattomat positiiviset kokemukset tämän konseptin toimivuudesta. Luottamus siihen, että kyllä toimii, aina toimii.

 

20181123_121847
Maailman mukavin duunailupaikka tuvan pöydän ääressä!

 

Mitä jäi käteen tällä kertaa?

Hyvä mieli ja rauhoittunut olo. Se palkinto on aina jäänyt laariin näiltä keikoilta. Nyt minun tuntuu paljon mukavammalta iskeä kiinni loppuvuoden melkoisen ”monitahoisiin” projekteihin ja menoihin. Puukuorman saaminen jemmaan ja muutamien vähän niin kuin aiemmilla keikoilla unohtuneiden mökin pikku syysaskareitten hoitaminen pois päiväjärjestyksestä tuntuu myös hyvältä. Lisäksi sain kuin sainkin jotain aikaan myös henkis-kirjallisilla rintamilla. Jollei tämän Retriitti-tarinan keksimistä ja pakettiin saamista minään pitäisi, niin kahden muun pitkään tekeillä olleen artikkelin kirjoittaminen valmiiksi kyllä lämmittää mieltä. Etenkin, kun ovat sellaisia, jotka täytyy saada eetteriinkin menemään vielä tämän vuoden puolella.

 

20181123_211144
Tämän keikan keksintö. Pieni taskulamppu vesiämpärissä saunavalona!

 

Toivottavasti löytyy oma retriitti myös sinulle!

Koska tällaiset retriitit ovat niin tavattoman positiivisia asioita ainakin minulle, toivon kovasti mahdollisimman monen muunkin ihmisen voivan jostain vastaavista päästä nauttimaan! Minä en tiedä, kuinka paljon tällaisessa on kyse omasta ”tekemisestä”, asettumisesta tietynlaiseen positiivisten odotusten mielentilaan. Hyvin vahvasti luulen, että nimenomaan tavalla tai toisella luonnon helmasta ja yksinkertaisen yksin olemisen piiristä tällaisia vaikutuksia ihmisille useimmin löytyy!

 

20181124_131043
Rakas järvimaisema retriitin ensimmäisenä ja kesäkauden viimeisenä päivänä.

 

Minä tosiaan suorastaan tiedän ja tunnen ajoittaisen yksin olemisen mieltä puhdistavan voiman ainakin omalla kohdallani. Ja uskon moisen voivan olla tavoilla tai toisilla totta myös hyvin monelle muulle ihmisille. Ainakin niille, jotka muuten elävät sellaista aika hektistä nykyelämää. Jonkunlaista lomaa tai muulla nimellä kutsuttua omaa aikaa moinen tietysti edellyttää ja miten kukin sellaisia järjestelemään pystyy tai ei pysty, siihen minulla ei ole mitään ihme konsteja tarjota.

Osaan vaan olla kiitollinen omalle elämänkumppanilleni siitä, että hän ymmärtää tällaisen tarpeen, ellei suorastaan välttämättömyyden olemassa olon minulle!

–Kari

 

4 thoughts on “Retriitti

  1. Hienoa erämökin tunnelmointia! ”Oikeasti tuvan lämpötila ei silloin vielä ole noussut varmaan monia asteen kymmenyksiäkään, mutta kokonaisuus vaan tuntuu vallan toiselta” 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s